keskiviikko 8.09.2010 @ 22:25

Ensimmäisen piknikin satoa

Yleiset

Vapaaopiston ensimmäinen piknik pidettiin Tahmelan rannassa lauantaina iltapäivällä. Paikalla oli kuusi ihmistä. Puhuttiin ihmisten suunnitelmista ja tultiin siihen tulokseen että ensimmäinen lukujärjestys ilmestyisi elokuulle. Heinäkuussa Musta Pispala -vastakulttuurifestivaali tarjoaa viikonlopullisen erilaisia työpajoja.

Vapaaopiston tulevaa ohjelmaa puitiin sen verran, että tällä haavaa luvassa on ainakin elokuun jälkimmäisellä puoliskolla alkava luento- ja keskustelusarja ilmastonmuutoksesta, sekä samoihin aikoihin alkava sarja "tee-se-itse -journalismista". Lisäksi huhuja on liikkunut filosofiaan liittyvästä keskustelu-/luentosarjasta. Näistä järjestäjät antanevat lisätietoja myöhemmin.


Seuraavan piknikin/tapaamisen ajankohtaa ei vielä päätetty. Muuten puhuttiin vielä siitä miten tärkeää on panostaa kommunikaatiossa internetin lisäksi siihen että ohjelma ilmestyy myös paperilla. Samaten oli puhetta sähköpostilistojen perustamisesta, ja tarkoitus olisi lähiaikoina saada pystyyn sekä yleinen keskustelulista, että pelkkä tiedotuslista. Näistä myös lisää infoa myöhemmin.

 

Heinäkuu on vielä aikaa suunnitella ohjelmaa ja jos tulee mieleen jotain mitä haluaisi nähdä ensimmäisessä lukujärjestyksessä elo-syyskuulle, niin kannattaa ottaa yhteyttä joko sähköpostitse osoitteeseen info ät tampereenvapaaopisto piste net tai kirjoittamalla foorumille.

 

Trackback

Trackback URL for this entry: http://www.tampereenvapaaopisto.net/trackback.php?id=20090630192139641

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?